Kasvuyhtiöitä salkkuun

Vietnamin markkina on päässyt liian halvaksi suhteessa pörssiyhtiöiden tämän ja ensi vuoden tuloskasvuennusteisiin. Vaikka vietnamilaisten pankkien tuloskasvu hidastui vuosina 2022 ja 2023, niiden tulokset jatkoivat kasvuaan myös nuo vuodet. Nyt tuloskasvu on kiihtymässä.

Kehittyvien markkinoiden ja Vietnamin kannalta saatiin myönteinen viesti elokuussa USA:n keskuspankilta, kun Fedin pääjohtaja kertoi kaksi vuotta kestäneen inflaatiotaistelun päättyneen ja keskuspankin huomion keskittyvän jatkossa USA:n työllisyystilanteen tukemiseen. USA:n nousevat korot ja sen mukainen vahva dollari ovat parin vuoden ajan supistaneet Aasian keskuspankkien toimintavapautta hoitaa omaa rahapoliitikkaansa, koska rahavirrat ja valuuttakurssit ovat olleet liikkeessä.

Fedin elokuisen käänteen jälkeen Vietnamin keskuspankin on helpompi lähivuosina manageerata rahapolitiikkaansa ottaen huomioon oman maansa olosuhteet ja talouskehityksen.

Pääset lukemaan uuden sijoittajakirjeen tästä.

Tärkeää tietoa kirjoituksesta ja rahastosta

Oheinen julkaisu on markkinointimateriaalia. Ennen merkintää tutustu huolellisesti rahaston Avaintietoasiakirjaan, Rahastoesitteeseen sekä Sääntöihin. Esitetty materiaali perustuu PYN Fund Managementin näkemykseen markkinoista ja sijoitusmahdollisuuksista. PYN Elite Erikoissijoitusrahasto sijoittaa varansa hyvin kohdennetusti reunamarkkinoille ja pieneen määrään yhtiöitä. Sijoitustapaan liittyy tavanomaista, laajalle hajautettua osakesijoittamista suurempi riski arvonvaihteluista. Sijoituksen arvo voi laskea voimakkaasti epäsuotuisassa markkinatilanteessa tai yksittäisen epäonnistuneen sijoituksen johdosta. On mahdollista, että esityksessä esitetyt arviot talouskehityksestä tai yritysten liiketoiminnan kehityksestä eivät toteudu esitetyllä tavalla ja niihin liittyy olennaisia epävarmuuksia.

X
LinkedIn
Facebook
Email