Marraskuu 2015
PYN Elite laski -1,8 % marraskuussa, ottaen takaisin osan lokakuun noususta. Kotiutimme voitot valaisinyhtiöstämme DQC:sta. Alkuperäinen sijoituksemme yhtiöön oli 1,7 milj euroa ja myimme koko positiomme nyt pois 6,0 milj
PYN Elite laski -1,8 % marraskuussa, ottaen takaisin osan lokakuun noususta. Kotiutimme voitot valaisinyhtiöstämme DQC:sta. Alkuperäinen sijoituksemme yhtiöön oli 1,7 milj euroa ja myimme koko positiomme nyt pois 6,0 milj
Vietnamin talouden uusimmat makrotalouden lukemat ovat poikkeuksellisen hyviä suhteessa yleismaailmalliseen heikohkoon suhdannetilanteeseen. – Teollisuustuotannon indeksi vahvistui marraskuussa +8,9 %. – Vähittäiskauppa on kasvanut vuoden 2015 alusta lähtien + 8,3 %.
Olemme kotiuttaneet voiton vietnamilaisesta DQC-lamppuyhtiöstä (myyty pois kokonaan), jonka osakkeisiin sijoitimme pari vuotta sitten 1,7 milj euroa ja nyt myydessä saimme niistä 6 milj euroa. Realisoitunut tuotto on siis 200
Suurin ongelma Rexlotin suhteen on osakkeen treidauksen keskeytyksen venyminen ja se, ettei treidauksen jatkumisesta ja vastineen julkaisun aikataulusta ole mitään pitävää tietoa. Yleensä venymiset ovat viitanneet isoihin negatiivisiin yllätyksiin ja
PYN Rahastoyhtiön hallitus on tehnyt uuden arvonalennuksen Rexlotin osakkeen arvostushintaan, päätös vaikuttaa osuuden arvoon 20.11.2015 lähtien. Arvostus salkussa on nyt 40 % viimeisestä pörssinoteerauksesta 0,44 HKD. Rexlotin osuus salkussa oli
PYN Eliten merkittävin salkkuyhtiö, vietnamilainen Mobile World julkaisi hyvän 9kk tuloksen: liikevaihto 17 560 mrd dong (+62 % v/v) ja nettovoitto 744 mrd dong (+52% v/v). Kolmannen kvartaalin lukemat olivat