Joulukuu 2018
Vietnamin taloudessa vuosi 2018 päättyi erittäin myönteisesti. 2018 BKT:n kasvu oli 7,08 %, joka on korkein luku 11 vuoteen ylittäen hallituksen tavoitteen. Joulukuun ja koko vuoden 2018 keskimääräinen ostopäällikköindeksin PMI
Vietnamin taloudessa vuosi 2018 päättyi erittäin myönteisesti. 2018 BKT:n kasvu oli 7,08 %, joka on korkein luku 11 vuoteen ylittäen hallituksen tavoitteen. Joulukuun ja koko vuoden 2018 keskimääräinen ostopäällikköindeksin PMI
Salkunhoitaja Deryngin sijoittajakirje joulukuulta 2018, jossa kommentoidaan keskeisiä sijoituksia ja pohditaan loppuvuoden pörssilaskun merkitystä. Lataa kirje pdf-muodossa alapuolen linkistä.
Marraskuun loppuun mennessä VN-indeksi on laskenut 23 % huhtikuun huipusta, ja PYN Eliten arvo on laskenut 16 %. Pankkisektori on kärsinyt 35 % takapakin. Voimakkaan laskun pääsyy on ollut keskuspankin
Vietnamin osakemarkkina on viime päivinä ottanut melko hyvin vastaan USA:n heikkoja pörssipäiviä, ja vaikuttaisi siltä, että Vietnamin pörssi-indeksi on löytämässä vahvaa ostopotentiaalia uudestaan indeksitasolta 900 (huhtikuun huipputaso 1200). Erityisesti Vietnamin
Lokakuussa turbulenssi jatkui maailman osakemarkkinoilla, ja USA:n ja Kiinan pörssit laskivat voimakkaasti. Osakemarkkinat heiluvat myös Vietnamissa; VN-indeksi putosi syyskuusta 10,1 % , joka on vain hieman pienempi huhtikuun 10,6 %
MWG – MobileWorld (15,3 % salkusta) päätti kevään yhtiökokouksessa bonusosakeosingosta. Odotamme yhtiön hyvin piakkoin ilmoittavan tämän osingon toimeenpanosta, mikä voisi kirittää lisäeloa osakkeeseen, koska etenkin paikallisilla sijoittajilla on tapana intoutua