Thaimaata koettelee vuosikymmenien pahin tulvatilanne. Tulva vie Thaimaan tehdastuotannon, viennin ja kulutuksen reippaasti alaspain loppuvuoden aikana. Mm. elektroniikkateollisuus, Hondan autotehdas ja riisinviljely ovat saaneet ison kolauksen ja niilla on jo
Osakemarkkinoilla kuohuu ja Euroopan kriisillä tulee olemaan negatiiviset vaikutuksensa maailmankauppaan ja kasvuun. Sekä Elite- että Populus-rahastojen yhtiöt toimivat Aasian kotimarkkinoilla ja elävät sen kasvusta. Nämä markkinat saavat hyvin vähän pysyviä
Osakemarkkinoiden rajut liikkeet vaikuttavat nyt täysipainoisesti myös Aasian pörsseihin. Erityisesti Hong Kongin pörssin osakkeet heiluvat rajusti ja yksittäisten osakkeiden isot hintojen muutokset tulevat näkymään Eliten ja Populuksen osuuden arvoissa. Pyrimme
Euroopan ja USA:n raju julkinen velkaantuminen parin vuosikymmenen aikana tulee hillitsemään näiden maiden/alueiden talouskasvua pitkään. Tämä on ollut sijoittajien tiedossa jo kauan, mutta se näyttää ilmentyvän aika-ajoin osakemarkkinoille jopa paniikinomaisin
Thaksinlaisten (punapaidat) Pheua Thai -puolue on voittanut suoran enemmistön Thaimaan parlamenttivaaleissa. Valtaa pitänyt puolue Demokraatit on kärsinyt murskatappion. Demokraattipuolueen komea, sivistynyt ja modernisti ajatteleva puoluejohtaja khun Abhisit myöntää tappion ja