Trendi vie ylöspäin
Vietnamissa on koettu ikävä -8,5 % pörssilasku kolmessa viikossa. Samaan aikaan Vietnamin dong on heikentynyt -2,6 % suhteessa USA:n dollariin, eli dollareissa indeksi on tullut alas -11,1 %. PYN Eliten
Vietnamissa on koettu ikävä -8,5 % pörssilasku kolmessa viikossa. Samaan aikaan Vietnamin dong on heikentynyt -2,6 % suhteessa USA:n dollariin, eli dollareissa indeksi on tullut alas -11,1 %. PYN Eliten
Odotukset USA:n korkojen laskusta ovat viime aikoina saaneet kolauksen, ja korkoennusteita on viilattu uusiksi. Tästä seurannut USA:n dollarin vahvistuminen on vaikuttanut kielteisesti Aasian kehittyvien maiden valuuttoihin ja myös euro on
Vietnamilainen kiinteistömoguli Truong My Lan sai kuolemantuomion kymmenisen vuotta kestäneen petosvyyhdin oikeudenkäynnissä. Lanin pidätys marraskuussa 2022 sai ensin Vietnamin yritysvelkakirjamarkkinan sekaisin ja heti vuodenvaihteessa Vietnamin korot jyrkkään nousuun. Madam Lan
Vuodelta 2024 on syytä odottaa hyviä tuottoja Vietnamista. VN-indeksin liikkeiden perusteella paikallissijoittajat ovat palaamassa ostolaidoille. PYN Eliten osuuden arvo on noussut 10 % vuoden alusta. Vietnamin rahamarkkina on normalisoitunut, pankkien
PYN Eliten marraskuussa sopima kauppa teknoyhtiö DNSE:n osakkeista on saatu päätökseen. Kaupan viimeistelyyn vaadittu viimeinen viranomaislausunto tuli perjantaina 26.1.2024. Osakkeet on nyt kirjattu PYN Eliten salkkuun. Samaan aikaan käynnissä ollut
PYN Elite on marraskuussa 2023 sopinut merkittävästä sijoituksesta listautumisantiaan valmistelleeseen DNSE-yhtiöön. Kaupassa PYN Elite saa DNSE:stä 12 prosenttia, mikä on ostohintaan rahaston sijoitussalkusta noin 4 prosenttia. Kaupan toteutumisen ehtona on