Ajankohtaista

Siri

Thaimaan asuntoyhtio Sansiri, jota on molemmissa salkuissa nosti tanaan taman vuoden ennakkomyyntiarviotaan uudemman kerran. Aiemmin syksylla tavoitetta nostettiin 21 mrd bahtista 24 mrd bahtiin ja tanaan yhtio on nostanut tavoitearvion

Lue lisää

Sijoittajakirje 4/2010

Sijoittajakirjeessä salkunhoitaja pohdiskelee Thaimaan ja Kiinan pörssin ja talouden kasvunäkymiä ja riskejä, sekä euron todennäköistä heikentymistä Aasian valuuttoihin nähden. Lisäksi tutkitaan vähän tarkemmin Eliten ja Populuksen salkkujen tärkeimpiä yhtiöitä.

Lue lisää

Kiina

Kiinan toimet asuntokaupan kasvun tasaamiseksi ovat vaikuttaneet kielteisesti Kiinan osakemarkkinoihin. Toimenpiteilla on saatu lainananto kasvamaan tasaisemmin, mutta edelleen on huolia hillita suurimpien kasvukeskusten kysyntaa ja asuntojen hintojen kehitysta. On ymmarrettavaa,

Lue lisää

Elite – Yhtiökommentit

SANSIRI Vuoden isot myonteiset oli yhtion johdon tulo omistajiksi ja osakepaaoman korotusvaluutuksen peruutus. SIRI tekee hyvan tuloksen ja jakaa ison osingon. Johtuen asuntojen leimaverohelpotuksista kaikki asunnonrakentajat kirjasivat paljon kauppoja Q1

Lue lisää

Populus – Kommentteja keskeisistä yhtiöistä

CHINA ESSENCE Yhtiön toinen kvartaali. Vaikka myynnin kasvu oli vielä vaisua, tulos oli hyvä. Myynnin ja tuloksen kasvu näyttää edelleen varmalta tästä eteenpäin. Olen erittäin tyytyväinen omistukseemme ja sen suureen

Lue lisää