Sijoittajakirje 2/2017
Salkunhoitaja kommentoi 2017 toisessa sijoittajakirjeessä salkun yhtiöiden vahvoja Q1/2017 tulosjulkistuksia ja kertoo uudesta 1700 pisteen tavoitetasosta Vietnamin pörssi-indeksille.
Salkunhoitaja kommentoi 2017 toisessa sijoittajakirjeessä salkun yhtiöiden vahvoja Q1/2017 tulosjulkistuksia ja kertoo uudesta 1700 pisteen tavoitetasosta Vietnamin pörssi-indeksille.
Toukokuussa PYN Eliten osuuden arvo nousi 4,1 % pääasiassa Mobile Worldin sekä kiinteistö- ja meklariosakkeiden johdosta. Vahvasta eurosta huolimatta PYN Elite pärjäsi paremmin kuin VNindex, joka nousi 2,8 %. Käteisen
Huhtikuussa VNIndex laski 0,6 % saavutettuaan yhdeksän vuoden korkeimman arvon kuun puolivälissä. PYN Eliten osuuden arvo laski 2,8 %. Osakkeemme tuottivat hieman indeksiä paremmin, kun huomioidaan euron 3 % vahvistuminen
Hassuja sattumia, mutta olen tavannut tällä viikolla meidän kahden suurimman salkkuyhtiön nokkamiehet sopimatta edes tapaamisista heidän kanssaan. MWG ja HBC edustavat 25 % salkustamme ja Mr Hai on Hoa Binh
Maaliskuussa Vietnamin osakemarkkina oli nousussa. VNIndex saavutti korkeimman arvonsa yhdeksään vuoteen, ja keskimääräinen päivittäinen pörssivaihto nousi 65 % viime vuodesta 3 370 mrd. dongiin. Indeksi nousi 1,6 % isojen yhtiöiden
Vuoden ensimmäisessä sijoittajakirjeessä salkunhoitaja kertoo myyneensä loputkin Hong Kongin kiinalaiset yhtiöt pois salkusta ja keskittyvänsä jatkossa 100% Vietnamiin. Salkunhoitaja myös kommentoi muiden ulkomaalaisten salkunhoitajien vasta heräilevän MWG osakkeen houkuttelevuuteen ja