Sunnuntai aamupaiva Bangkokissa
Kuulen armeijan helikopterien lentelevan kiivaasti kaupungin keskustassa. Lentely alkoi noin puoli tuntia sitten klo 11 am eli klo 7 am suomen aikaa. Seka hallitus etta armeija ovat olleet aarimmaisen haluttomia

Hallitus nosti huhtikuun alussa Thaimaan kasvuennusteen talle vuodelle 4 %:sta 5 %:n. Finanssiministeri ”tammi-maaliskuun kasvulukemat tulevat olemaan erittain vahvoja ja yli kaikkien ennusteiden”. Seka vienti etenkin Aasiaan ja Thamaankotimaan kysynta
Kiatnakin Pankki, Eliten suurin sijoituskohde julkisti juuri ensimmaisen kvartaalin tuloksensa, joka oli erinomainen. Osake 26 bahtia nyt, 2010 ekan kvarttaalin EPS 1,49. (0.72)
Ulkolainen media ylistaa demokratiaa ja asettuu tukemaan Thaimaan punapaitojen kapinaa, vaikka kyse on n. 10 000 ihmisen joukosta, joka lainvastaisesti pitaa hallussaan osaa Bangkokin liikekeskustasta eika suostu tekemaan vakivallatonta kompromissia
Vuosi on vaihtunut Thaimaassa. Kolme paivaa kestaneet vesijuhlat ovat rauhoittaneet myos Bangkokin mielenosoitukset. Tosin vesijuhlien aikaan Thaimaan teilla kuolee enemman ihmisia kuin viime viikonlopun mellakoissa. Pelkastaan eilen Thaimaan liikenteessa menehtyi