Ajankohtaista

Bangkokin kuulumiset

Kuningas oli talla viikolla konsertissa ja eilen kavi vaimoaan, Kuningatarta tervehtimassa kun han oli terveystarkastuksessa. Kuningas nayttaa vanhalta ja vasyneelta, mutta niin kai han taitaa ollakin vanha ja vasynyt. Hienoa,

Lue lisää

Sansiri kuulumiset – Eliten suurin

Asunnonrakentaja Sansiri on Eliten salkun suurin sijoitus (19 % salkusta). Yhtiö on tekemässä tältä vuodelta noin 1,5–1,6 miljardin bahtin tuloksen ja näkymät vuosille 2011 ja 2012 ovat hyvät. Yhtiön markkina-arvo

Lue lisää

Terveiset Kiinasta – yrityskäynti China Essenceen

Olen parhaillaan Kiinassa,palaamassa kotiin Bangkokiin Harbinista, jossa olin käymässä Populuksen suurimman sijoituksen (9,7 % salkusta) China Essencen , perunatärkkelysyhtiömme, isoimmassa tuotantolaitoksessa. Minun tavoitehintani yhtiön arvolle on +261 % ja se

Lue lisää

Rahastojen arvot ja Eliteen yksi uusi

Osakemarkkinat ovat olleet myonteisessa vireessa. Rahastojen arvoja on hieman rassannut viime paivina nopeasti vahvistunut euro.Eliten salkkuun on ASP meklariyhtion lisaksi alettu ostaa myos toista meklariyhtiota. Odotamme nailta yhtioilta erinomaisia tuloksia

Lue lisää

Thaimaan elokuun vienti +24% V/V

Thaimaan elokuun vienti sujui hyvin tarkealle Aasian markkina-alueelle. Vuoden takaisiin lukemiin nahden kasvua kertyi 24 % ja vaihtotase kirjaa ylijaamia. Thaimaan teollisuusjarjestot ovat olleet huolissaan nopeasti vahvistuneesta Thaimaan Bahtista, mutta

Lue lisää